Hyvästi, Dolores Haze

Hyvästi, Dolores Haze
Tuo se mulle
Seikkailulaulu, jonka C-osan taustalauluista tulee minulle jostain syystä joka kerta mieleen merenneidot.
Kielletyt kielot
Rakastan tämän biisin synkkyyttä ja salaperäisyyttä. Puhuttelee hyvin syviä tuntoja minussa.
Rakkauslaulu
Lauri Ylösen ja Paula Vesalan ensimmäinen yhteinen laulu, jonka Eicca Toppinen kävi viimeistelemässä upeilla sello-raidoilla. Oli suuri kunnia saada tulkita tämä erityinen balladi.
Ainutlaatuinen
Tätä biisiä pyöriteltiin pariinkin otteeseen, suuntaan jos toiseen, ennen kuin oikea fiilis löytyi. Teksti rohkaisee minua uskomaan siihen että jokaisella meistä on oma sielun lumihiutalekuvio ja paikka tässä maailmankaikkeudessa, jota ei voi kukaan toinen korvata.
Ilta saapuikin niin äkkiä
Yksi lempikappaleistani tältä levyltä. Rakastan Irkku-musiikkia, ja Troy Donockleyn taianomainen soitanta saa karvat nousemaan pystyyn ja silmäkulman vettymään joka kerta.
Kosketusta vailla, vapiseva mies
Tästä biisistä väännettiin kättä todella pitkään ja jossain vaiheessa se oli jäämässä jo pois levyltä kokonaan, mutta onneksi juuri viime hetkellä sain kuulla että voin sittenkin ottaa sen levylle mukaan. (Tämä samainen biisihän siis löytyy myöskin Vuokko Hovatan levyltä.) Ja hyvä että sain luvan, sillä “Kosketusta vailla, vapiseva mies” oli jo levyntekovaiheessa yksi lempibiiseistäni. Se on mielestäni jälleen loistava esimerkki siitä miten laulu voi olla enemmänkin kuin vain laulu. Koen että tämä biisi kumpuaa jostain hyvin syvältä minusta, ja sen lyriikka on sulaa runouden juhlaa!
Piha ilman sua
Olen sitä mieltä ettei ihminen tiedä mitä onni todella on, ennen kuin hän on tullut tutuksi myös kolikon toisen puolen kanssa. Vastakohdat tekevät elämästä täydellistä ja antavat meille mahdollisuuden kasvaa, nähdä ja kokea elämän todellinen kauneus koko mittakaavassaan. Tämä laulu olkoon omistettu kaikille möröille, jotka pesivät syvällä ihmismielten sopukoissa, ja jotka varjoillaan auttavat meitä erottamaan valon pimeästä.
Maan päällä niin kuin taivaassa
Ensimmäinen biisi jota lähdimme demottamaan Sampon ja Markuksen kanssa. Jostain syystä vaikein biisi minulle tältä levyltä. Muistuttaa minua siitä, että elämä on suurenmoinen matka, jolla on syytä pitää sydämen silmät ja korvat avoinna, ettei kävelisi onnensa ohitse.
Satojen merien näkijä
Sanat eivät riitä kuvaamaan tämän biisin tärkeyttä minulle. Sain tämän levyn tiimoilta ainutkertaisen tilaisuuden tutustua ja tehdä yhteistyötä useiden lahjakkaiden muusikoiden kanssa. Yksi heistä on lumoava monilahjakkuus, pillipiipari, Troy Donockley, joka sai studiossa ollessaan myös raavaat miehet liikuttumaan soitollaan.
Jos sä tarvitset mua
Tähän biisiin ihastuin heti. Poets of the Fall on mahtava bändi, ja tämä jo toinen kerta kun minulla on kunnia tehdä yhteistyötä heidän kanssaan.
Hyvästi, Dolores Haze
Tuntuu vieläkin täysin käsittämättömältä, että tämän biisin kirjoitti minulle ihminen, joka ei tuntenut minua entuudestaan lainkaan. Markus oli sattumalta törmännyt Emppuun studiolla, “briiffannut” häntä pienen hetken ja kolmen tunnin päästä tämä biisi oli syntynyt. Tähän biisiin kiteytyy niin paljon minua, että halusin sen otsikoksi koko tälle albumille.