Marmoritaivas
Marmoritaivas
Jos matkataan Johannan Kurkelan laulujen tekemisen alkulähteille, löydetään usein sanoittajan paperille kirjoittama teksti, joka koskettaa taiteilijan arvomaailmaa. Edellisen levyn tapaan ison osan Marmoritaivaan teksteistä on kirjoittanut ansioitunut laululyyrikko Sinikka Svärd. Osa hänen teksteistään tälle levylle on syntynyt jo vuosia sitten. Onpa Kurkela-Svärd -parivaljakon metodeihin tällä kertaa kuulunut myös mm. kesäisen Helsingin merellisillä kallioilla istuskelu teksteistä keskustellen. Toinen merkittävän panoksensa levylle antanut tekstittäjä on Johannan kotiseuduilta Oulusta löytynyt tekstittäjä Heikki Kerkelä (s. 1950). Kerkelä ja Kurkela lienevät löytäneet lauluissa jotain, mikä on ollut mahdollista löytää vain kahden pohjoissuomalaisen ihmisen. Molemmat ovat Oulun seudun kasvatteja ja vaikka taiteilijat eivät ole vielä onnistuneet toisiansa edes kasvotusten tapaamaan, on silti kohtaaminen tapahtunut, tekstien ja ajatusten kautta.
Sun särkyä anna mä en
Kun kuulin tämän biisin ensimmäistä kertaa, ihastuin siihen välittömästi ja tunsin sen heti omakseni. Tarina on koskettava ja niin tosi. Tärkeä biisi minulle.
Olet uneni kaunein
Koskettava teksti ja melodia. Osui suoraan sydämen sopukoihin heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Ihana ihana biisi. :)
Ehkä ensi elämässä
Kaunis tarina ja melodia, johon sovitus toi aivan uudenlaisen vivahteen, kahden erilaisen maailman muodossa. Tämä biisi on kuin salaperäinen aikamatka!:)
Marmoritaivas
Tämän biisin kanssa jouduin tekemään vähän enemmänkin töitä ennen kuin se avautui minulle. Olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. :)
Jossain Metsäin takana
Teksti on ihana. Siinä on kaipuuta, mutta samalla myös toivoa joka saa sydämen karrelle, kauniin melodian ja voimakkaan sovituksen myötä. Tykkään kovasti!:)
Riko minut
Tätä biisiä laulettiin useampaankin kertaan. Sovitus on elänyt ajan hampaissa ja löytänyt vihdoin sille sopivan uoman. Teksti on puhutteleva ja siihen oli helppo samaistua.
Kaunis mieli
Koskettava tarina, johon samaistuin välittömästi. Virkistävällä tavalla erilainen, kaunis biisi. Tätä oli kiva laulaa! :)
Palvo minua
Iloinen duetto Pekka Kuusiston kanssa!:) Tätä biisiä oli hauska laulaa. Se poikkeaa paljon muista lauluista ja onkin mielestäni tämän levyn pieni valopilkku, pilke silmäkulmassa!:)
Muuttolinnut
Tämä biisi kosketti minua todella syvälle. Äänitystilanteessa kyyneleitä oli mahdotonta pidätellä. Ehkä rakkain laulu minulle tältä levyltä.
Linnunradan lapset
Upea biisi! Ihastuin tähän heti. Sovitus on muuttunut paljon sitten ensikuuleman, mutta olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen.!:)